Eräänä päivänä TikTokia selatessani törmäsin videoklippiin, jossa puhuttiin ilmiöstä nimeltä reality shifting. Ensikuulemalta metodi kuulosti joiltain osin hyvin paljon Chrysaliksen Temppelin todellisuusmuokkaukselta. Ensireaktioni olikin hämmennys, joten päädyin tutkimaan ilmiötä syvemmin.

Onnekseni kopioinnista ei ollut kyse, vaikka samankaltaisuuksia onkin havaittavissa. Päin vastoin – “reality shifting” tai todellisuusvaihtelu voi olla huikea rikastuttaja todellisuusmuokkauksen lisänä. Lisäksi, mikäli satut itse olemaan “shifter”, todennäköisesti rakastut todellisuusmuokkaukseen ja Chrysaliksen Temppeliin.

Mitä siis on “reality shifting”? Miten tämä todellisuusvaihtelu eroaa todellisuusmuokkauksesta? Tässä artikkelissa jaan oppini ja löydökseni aiheesta sekä käsittelen todellisuudesta toiseen siirtymisen hyötyjä – ja haittoja.

Reality shifting pähkinänkuoressa

Ajatus siitä, että voimme elää toisessa todellisuudessa tai vaihtoehtoisessa maailmassa, siirtymällä sinne mielen sisällä.

TikTokissa levinnyt trendi.

Ilmiön ympärille keskittynyt yhteisö kutsuu itseään "shiftereiksi".

Mitä on reality shifting?

“Reality shifting”, RS, eli karkeasti käännettynä todellisuusvaihtelu, on ilmiö, jossa ihminen voi mielensisäistä maailmaansa muokkaamalla elää toisessa, vaihtoehtoisessa todellisuudessa. Nämä vaihtoehtoiset todellisuudet voivat olla fantasiamaailmoja tai vaikkapa jonkin piirrossarjan universumi.

Metodin harjoittajat kutsuvat itseään nimellä “shifter”. Nimitys herättää itsessäni pienen hymyn, sillä oman sukupolveni edustajille “shifteri” olisi pikemminkin lempinimi roolipelikampanjan ihmissusille ja muille were-eläimille. Vaikka nimityksen voisi kääntää suomeksi “vaihtaja”, kuulostaa se jokseenkin kömpelöltä. Siispä pardon sekakielisyys: aion käyttää tässä artikkelissa alkuperäistä nimitystä.

Pääajatus on, että tietoisuus siirretään arkitodellisuudesta toiseen todellisuuteen. Tuntemusta voi verrata ilmeisesti selkouniin (“lucid dreaming”), mutta “shifterit” kuvailevat tilan olevan intensiivisempi. Osa kokee elämyksen niin todentuntuisena, että uskoo kyseisen todellisuuden aitoon olemassaoloon.

Ilmiöön liittyviä termejä ja lyhenteitä:

RS = Reality Shifting
CR = Current Reality (Nykytodellisuus)
DR = Desired Reality (Haluttu, tavoiteltu todellisuus)

Todellisuusvaihtelun historia ja yhteisö

Todellisuusvaihtelu sai alkunsa ilmeisesti noin 2020 paikkeilla, kun COVID-19 -tilanne ajoi ihmiset etsimään eskapismia ja viihdettä rajoitusten keskellä. Ilmiö nousi esiin erityisesti TikTokissa ja liitetäänkin monesti juuri TikTokissa syntyneeksi.

Monilla videoilla kuitenkin tuodaan esiin, että todellisuusvaihtelusta olisi mainintoja jopa CIA:n papereissa.

Vaadittiin hieman kaivelua moisen väitteen todentamiseksi. Kuitenkin CIA-viittaus koskee ilmeisesti dokumenttia nimeltä “Analysis and Assessment of Gateway Process”, jonka on kirjoittanut Wayne McDonnell vuonna 1983. Papereista löytyy hahmotelma menetelmästä, jossa käytetään binauraalista audiostimulaatiota ja hypnoosia. Metodin tarkoituksena vaikutti olleen kehostapoistumiskokemukset, joita olisi hyödynnetty aikamatkustamisessa ja tiedonkeruussa etäältä. …Melko villiä!

Dokumentin salaisuusluokitus poistettiin 2003. Sitä, mitä projektille lopulta tapahtui, en saanut selvitettyä.

Tämän päivän RS on kuitenkin saanut muotonsa huomattavasti myöhemmin.

"Once an individual becomes proficient in the technique of out-of-body movement and then reaches the point where he is able to break out of time-space while out of his body, he gains the advantage of "clicking out" part of his enhanced consciousness while starting from a base located much closer to the dimensions with which he wishes to communicate."

"Analysis and Assessment: of Gateway Process", Wayne M. Donnel 1983

Shifter-yhteisö

Tällä hetkellä useammilla alustoilla on eri tilejä, jotka ovat omistautuneet jakamaan tietoa todellisuusvaihtelusta. Erityisesti TikTok ja Amino näyttävät houkutelleen shiftereiden yhteisöjä puoleensa. 

Pseudotieteellisestä otteestaan huolimatta on systeemissä jotakin sangen viehättävää, etenkin näin chrysalidin näkökulmasta. Shifterit ovat omistautuneita asialleen, ja ne, jotka väittävät onnistuneensa todellisuuden vaihtamisessa tuntuvat hurmioituneilta kokemuksestaan.

Varjopuolena yhteisö näyttää hakevan vielä maturiteettia. Ulkopuolisen silmin muiden videoiden ja ajatusten negatiivinen kommentoiminen, toisten virheiden julkisesti esiintuominen sekä oman kokemuksen vertaaminen muihin antaa kuvan melko kilpailullisesta yhteisöstä. Toisaalta, koska yhteisö on niin voimakkaasti sosiaalisen median varassa, on myös sosiaalinen media yhteisön kulttuurin ja käytössääntöjen määrittäjä. Yhteisö on sitä millaiseksi jäsenet sen tekevät. Uusilla systeemeillä voi olla hyväkin asia, että tiedosta väitellään kiivaasti. Näin tieto löytää hiljalleen vakiintuneemman muotonsa.

Pienestä varautuneisuuden heräämisestä huolimatta päällisin puolin näen upeita nuoria aikuisia, jotka ovat löytäneet jotakin itselleen tärkeää. Mielen salojen tutkiminen todellisuusvaihtelun kautta on herkullisen kiinnostava konsepti.

Mitä tapahtuu CR:ään jäävälle keholle?

RS-teorian mukaan CR-kehoon jäisi tietoisuuden osa, sillä välin, kun varsinainen tietoisuus siirtyy DR:ään. Tämä "klooni" toimii kuin siirtymän tehnyt henkilö toimisi.

Onko ilmiö totta?

Ilmiö itsessään näyttäisi olevan totta, ainakin jonkinlaisessa muodossa. Jo omat kokemukseni todellisuusmuokkauksen parissa puhuisivat sen puolesta, että yhtä lailla todellisuusvaihtelu on vähintäänkin mielen ilmiö.

Todellisuusvaihtelun onnistuminen ja voimakkuus on todennäköisesti kokemuksena todella subjektiivinen. Esimerkiksi minulle voimakas visualisointi on täysin normaalia, mutta ihmiselle, joka onnistuu ensimmäisen kerran visualisoimaan silmät auki karamellin kämmenelleen, kokemus voi olla voimakas. Samaan tapaan tietyt todellisuuksien välillä tapahtumat siirtymät voivat aiheuttaa erilaisia kokemuksia, riippuen ihmisen aikaisemmista kokemuksista. Ihminen, joka dissosioi luontaisesti paljon tai on kokenut selkounia, voi kokea myös todellisuusvaihtelun helppona nakkina. Jos tietoisuus puolestaan on aina tallustanut samoissa sfääreissä, voi yhtäkkinen siirtymä toisenlaiseen tietoisuuden tilaan olla jättimäinen elämys.

Myös tiettyjä ristiriitoja ja varoitusmerkkejä on nähtävillä, ja suosittelen todella vahvasti kyseenalaistamaan kaiken aiheesta saadun tiedon. Moni todellisuusvaihteluun keskittyvä tili näyttää jakavan keskenään ristiriitaista tietoa. Osa jakaa erilaisia metodeja, toiset taas kovaan ääneen julistavat, ettei metodeja tarvita.

Ehkäpä hämmentävin löytämäni ristiriita liittyy itse “reality shifting” -kokemukseen. Tiktokista on löydettävistä lukuisia videoita, joissa ilmiötä kuvaillaan esimerkiksi selkounen kaltaiseksi. Osassa ihmiset koettavat visualisoida tuntemusta kuvin ja psykedeelisin videopätkin. Jotkut kertovat säikähdyksestä, kun DR on saavutettu. 

Toisaalta taas esimerkiksi tiktokkaaja 90sheartthrobb kommentoi tiktokkaaja justaregularmugglen kokemusta trendillä “Girl, that’s not how it works”. Videoklipin kommenteissa mainitaan, että herätessä DR:ssä ei vaihdosta edes huomaisi, koska olet aina ollut olemassa kyseisessä DR:ssä.

Omien kokemusteni perusteella, konfliktit shiftereiden kesken saattavat juontaa juurensa erilaisesta virityksestä. Todellisuusmuokkauksen parissa olen kohdannut niin voimakkaan tietoista todellisuuksien välillä vaihtamista kuin tilanteita, joissa ottaa oman aikansa ennen kuin ymmärtää, että joku muumi saattoi karata toiseen laaksoon.

Tieteellinen näkökulma – “Reality shifting: psychological features of an emergent online daydreaming culture”

Sori, shifterit – tiedän sohivani hieman ampiaispesää puhuessani todellisuusvaihtelusta tieteen näkökulmasta. Mutta koen, että se on tarpeen, jotta aihe voi mitenkään tulla otetuksi vakavasti.

Onneksemme aiheesta löytyi varteenotettava tutkimusartikkeli. Reality shifting: psychological features of an emergent online daydreaming culture (Somer, E., Cardeña, E., Catelan, R.F. et al. Curr Psychol (2021).) johon viittaan tästä eteenpäin nimellä “artikkeli”. (Tarkemmat tiedot referenssilistassa.)

Artikkeli käsittelee todellisuusvaihtelua ja analysoi ilmiötä psykologian näkökulmasta. Artikkelin kirjoittajat vertaavat kirjoituksessaan todellisuusvaihtelua tulpa-konseptiin, selkouneksintaan, hypnoosiin ja pakonomaiseen haaveiluun“.

Todellisuusvaihtelun harjoittajat perustelevat ilmiön toimintaa Hugh Everettin multiversumiteorialla. Everett oli amerikkalainen kvanttifyysikko, joka kehitti monimaailmatulkinnan, kvanttifysikaaliseen tulkintaan perustuen. Monimaailmatulkinnan ajatuksen mukaisesti kaikki vaihtoehtoiset historiat ja tulevaisuudet ovat todellisia. Mallin mukaan kaikki mahdolliset vaihtoehtoiset tapahtumat tapahtuvat samanaikaisesti rinnakkaisissa universumeissa. Eli: Kuvittele, että sinulla on mahdollisuus valita, ostatko suklaapatukan vai tikkarin kaupasta. Valitset tikkarin. Rinnalla olisi kuitenkin todellisuus, jossa olisitkin valinnut suklaapatukan.

Teoria ei ole kuitenkaan järin suosittu tai yleisesti tunnustettu fyysikoiden keskuudessa. Artikkeli huomauttaa lisäksi, ettei monimaailmatulkinta väitä, että yksilö voisi luoda omia todellisuuksiaan. Ylipäänsä kvanttimekaniikan teoria on jokseenkin epätäydellinen. Tätä on havainnollistettu esimerkiksi Schrödingerin kissan kautta.

Ajatus eri universumeista.

Onko se vaarallista?

Todellisuusvaihtelu ei ole säästynyt kritiikiltä. Lukuisat ilmiötä sivusta seuranneet ja jopa sitä itse kokeilleet parjaavat sen olevan itseaiheutettu psykoosi tai dissosiaation muoto.

Osa puolestaan tuntuu saaneen valtavasti apua ja tukea stressin ja emotionaalisen kuorman kestämiseen. Osittain varmastikin myös tästä syystä yhteisö reagoi melko aggressiivisen oloisesti kyseenalaistukseen. Kun löytää jotakin todella upeaa, mikä auttaa ahdistukseen, voi kyseenalaistaminen tuntua kuin joku yrittäisi vetää mattoa alta. Chrysalideina ymmärrämme tämän tunteen varmasti erittäin hyvin. Koska koen todellisuusmuokkauksen olevan selkeä sukulainen todellisuusvaihtelulle, haluan kannustaa neutraaliin ja kunnioittavaan keskusteluun aiheesta.

Minkälaisia riskejä todellisuusvaihtelussa voi siis olla?

Eräs mahdollinen seuraus todellisuusvaihtelun harjoittamisesta on radikaali eskapismi. Tarkoitan tällä sitä, että henkilö pakenee DR:äänsä, paeten CR:n ongelmia ja haasteita. DR:ssä voi paeta tunteiden käsittelemistä.

Omakohtainen havaintoni todellisuusmuokkauksen niissä osissa, jotka ovat lähellä todellisuusvaihtelua, olen huomannut tietynlaisen addiktion. Vaihtoehtoinen todellisuus antaa ihmiselle sen, mitä CR:stä puuttuu – joten DR voi olla hyvinkin huumaava. Tällaisessa tilanteessa olen havainnut itse, että elämäni vaihtoehtoinen todellisuus jättää tajuntaani ikään kuin varjokuvan. Eli, vaikka elän normaalissa todellisuudessa, luotu todellisuus on jatkuvasti mielessäni ja vaikuttaa persoonaani, käytökseeni, maneereihini ja jopa näkökenttääni. Tilaa voisi verrata lievään dissosiaatioon, joka samalla tuntuu todella miellyttävältä ja johon liittyy unenomaisuutta. Muistatko, kun lapsena joskus leikit niin intensiivisesti, että leikki tuntui todelta? Hieman samankaltaisesta tunteesta on kyse. Toisin kuin esimerkiksi traumaattisten muistojen laukaisema dissosiaatio, kuvailemani tila ei tunnu lainkaan pahalta. Päin vastoin. Siitä irtipäästäminen on se, milloin haikeuden tunteet iskevät.

Artikkeli kuvaa hyvin samankaltaista ilmiötä myös todellisuusvaihteluyhteisöissä ja selittää, että joillain selkounitekniikoilla voi olla kuvatun kaltainen vaikutus. Tällöin hereillä ja unessa oleva todellisuus ikään hämärtyvät hieman keskenään. Omalla kohdallani en ole kokenut tuntemusta negatiivisesti. Toisaalta, joku toinen saattaisi helposti kadottaa itsensä ja minuutensa. Sirpaleiselle identiteetille systeemi saattaisi tehdä entisestään haittaa. (Samasta syystähän olemme hyvin varuillamme joidenkin mielenterveyden häiriöiden kohdalla Chrysaliksessa.)

Artikkelin näkemys asiaan on, että todellisuusvaihtelun hyödyt ja riskit vaativat vielä lisää tutkimuksia. Kirjoittajat kuitenkin arvelevat, että “shiftaamisen” kautta kehitetyt taidot voisivat olla merkityksellisiä esimerkiksi psykoterapian apukeinoina. 

Omaan kokemukseeni pohjaten, niin hyödyt kuin riskitkin ovat todelliset. Toisaalta olen Ediktimme mukaisesti sitä mieltä, että mikäli shifteri on tästä tietoinen ja aidosti valmis kantamaan mahdolliset seuraukset, hän saa tehdä pääkopalleen tasan mitä haluaa. Aivan kuten chrysalidikin.

Kuvitus rinnakkaisulottuvuuksista.

Mitä eroa on todellisuusvaihtelun ja todellisuusmuokkauksen välillä?

Yksi selkeimpiä eroja todellisuusvaihtelun ja todellisuusmuokkauksen välillä on fiktion läsnäolon taso. Todellisuusvaihtelu painottaa monissa tapauksissa fiktiivisiin maailmoihin, joista esimerkiksi Harry Potter -universumi näyttäisi olevan yksi suosituimpia.

Todellisuusmuokkauksen harjoittaja, chrysalidi, pyrkii luomaan ihannetodellisuutensa, jonka hän manifestoi arkitodellisuuteensa. Myös chrysalidi voi käyttää todellisuusmuokkausta fantasiamaailmassa elämiseen, mikä usein onkin ehdottomasti opeteltava asia. Kuitenkin loppukädessä todellisuusmuokkauksen tarkoitus on manifestoida fiktio todellisuudeksi. 

Todellisuusvaihtelun metodit ovat monilta osin niin samanlaisia kuin todellisuusmuokkauksessa, ettei näitä kahta voi ehkä edes täysin erottaa. Pikemminkin voisi kenties sanoa, että mikäli todellisuusmuokkaus on Chrysaliksen Temppelin kattotermi erilaisille todellisuuden modifioinnin keinoille, todellisuusvaihtelu on yksi näistä metodeista.

Hetken ilmiötä tutkittuani olen todennut, että todellisuusvaihtelu on erittäin tehokas keino harjoitella todellisuusmuokkausta. Opettele ensin viemään tajuntasi vaihtoehtoisiin maailmoihin. Sen jälkeen opettele tuomaan vaihtoehtoiset maailmasi suoraan eteesi ja myös ympärillä olevien ihmisten elämään.

Omaan mielenmuokkaukseen keskittyvä metodi.

Ilmiö tunnustaa liittyvänsä siihen, miten mieli tulkitsee sensorista palautetta.

Henkilö siirtää mielensä haluamaansa todellisuuteen.

Syntynyt 2020 Covid19-tilanteen seurauksena.

Mielen, ympäristön ja muiden eläväisten todellisuuden käsittämiseen ja tulkitsemiseen liittyvä metodi.

Ilmiö tunnustaa liittyvänsä siihen, miten mieli tulkitsee sensorista palautetta.

 Henkilö pyrkii manifestoimaan mielensisäisen luomuksen jaettuun todellisuuteen.

Julkistettu 2018. Juuret 2000-luvulla, konkrettinen kehittäminen tapahtunut 2014-2017. 

Tekniikoita

Todellisuusvaihteluun liittyy paljon erilaisia tekniikoita. Tyypillistä on esimerkiksi meditointi ennen varsinaista vaihdosta. Muita peruskeinoja ovat erilaiset rentoutumisharjoitukset, itsesuggestiot ja mielikuvaharjoitteet. Vähän kuin todellisuusmuokkauksessakin.

Osa shiftereistä on kuitenkin sitä mieltä, ettei mitään metodeja tarvittaisi. Ihmiset ovat kuitenkin erilaisia, ja henkilökohtaisesti näen hyvin, miksi etenkin aloittelija voi tarvita erinäisiä harjoitteita. Tässä muutamia, joihin olen törmännyt: 

Irrottaminen nykytodellisuudesta (“detaching”)

Valmistautuessa varsinaiseen todellisuusvaihdokseen, shifter pyrkii mielensisäisesti irrottautumaan nykytodellisuudesta. Irrottautuminen voi tapahtua esimerkiksi meditatiivisesti siten, että shifter päästää mielessään irti asioista CR:ssä.

“Käsikirjoittaminen” (“Scripting”)

Ennen aiottua todellisuussiirtymää, shifter kirjoittaa käsikirjoituksen siitä, miten haluaa asioiden menevän astuessaan DR:äänsä. Tämä voidaan tehdä esimerkiksi ennen nukkumaanmenoa. Käsikirjoitus kuvaa, mitä shifter haluaa kokea, keitä hän haluaa tavata, ja minkälaisia kohtauksia hn

“Korppi”

Asetu makaamaan meritähtiasentoon.

Laske hitaasti alaspäin numerosta 100, samalla kun kuvittelet DR:ääsi. 

“Liisa Ihmemaassa”

Tiedäthän, miten Liisa jahtasi kania ja löysi lopulta kaninkolon? Kaninkolo toimi porttina toiseen todellisuuteen.

Idea on hieman samanlainen.

Visualisoi, että jahtaat hahmoa, joka on osa sitä universumia, johon tahdot vaihtaa. Hyppää hahmon perässä kaninkoloon. 

Affirmaatiot

Erilaisin affirmaatioin voidaan valaa luottamusta shifterin omiin taitoihin sekä muunnella mielen ajatusmaailmaa oikeanlaiseen suuntaan. 

Affirmaatioita voidaan hokea erillisinä tai yhdessä jonkin muun harjoitteen yhteydessä. 

Esimerkkejä:
– Kykenen vaihtamaan todellisuutta.
– Luotan kykyihini.
– Pystyn saavuttamaan halutun todellisuuteni.
– Olen saapunut haluttuun todellisuuteeni.
– Olen valmis vaihtamaan todellisuuttani.

Musiikkia halutusta todellisuudesta

Mikäli etsit jotakin tiettyä fiktiivistä maailmaa, hyödynnä siihen liittyvää musiikkia. Ambienttinen musiikki ilman laulua lie tehokkaimmasta päästä.

Lopputulema

Todellisuusvaihtelu on kiehtova ilmiö, jota emme vielä ymmärrä täydellisesti. Se on kuitenkin valtavan hyödyllinen lisä todellisuusmuokkaajan työkalupakkiin.

Turvallisinta siirtymien tekeminen on kuitenkin silloin, kun henkilöllä ei ole psykoottisuutta, voimakasta dissosiaatiota tai depersonalisaatiota, eikä muita vastaavia mielenterveydellisiä tiloja. Muutoin metodit voivat häiritä paranemisprosessia ja integroitumista. 

Parhaimmillaan RS opettaa meille valtavasti tajunnan eri tiloista ja todellisuuskäsityksestämme.

Lähteet

Somer, E., Cardeña, E., Catelan, R.F. et al. Reality shifting: psychological features of an emergent online daydreaming culture. Curr Psychol (2021). DOI: https://doi.org/10.1007/s12144-021-02439-3

Accepted 25 October 2021, Published 30 October 2021
https://link.springer.com/article/10.1007/s12144-021-02439-3

McDonnel, W. Analysis and Assessment: of Gateway Process (1983)
Approved For Release 2003/09/10 : CIA-RDP96-00788R00170021 0016-5
DEPARTMENT OF THE ARMY
us ARMY OPERATIONAL. GROUP
us ARMY INTEL.L.IGENCE AND SECURITY COMMAND
FORT GEORGE G. MEADE, MARYL.AND 20755

Quantum mechanics – Wikipedia

Interpretations of quantum mechanics – Wikipedia

Schrödinger’s cat – Wikipedia

Many-worlds interpretation – Wikipedia

Philosophical realism – Wikipedia

https://www.insider.com/shifttok-reality-shifting-respawn-amino-reddit-tumblr-instagram-twitter-tiktok-2021-12

https://www.washingtonpost.com/technology/2021/07/17/reality-shifting-tiktok

https://metro.co.uk/2021/06/19/what-is-reality-shifting-and-does-the-tiktok-trend-work-14794908/

https://www.cosmopolitan.com/lifestyle/a38749994/what-is-reality-shifting/

No comment yet, add your voice below!


Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *