Todellisuus

Mitä lopulta on olemassaolo? Mitä on olemassa? Mikä yhdistää sellaisia asioita, jotka ovat olemassa? Onko vapaa tahto ja toiminta tai mieli ja mentaaliset ilmiöt mahdollisia luonnonlakien hallitsemassa maailmassa, joka koostuu liikkuvasta aineesta?

Todellisuus ja todellisuuskäsitys eli maailmankuva on oleellinen osa Chrysaliksen Temppelin polun harjoittamista. Jokaisen chrysalidin on hyvä tutustua itsenäisesti muun muassa metafysiikan ja ontologian perusteisiin ja pohtia olevaisen perimmäistä olemusta. Todellisuusmuokkauksen rajat kulkevat siellä missä kulkee ihmisen todellisuuskäsityksen rajoittavat rajat.

Erilaiset todellisuuteen kantaa ottavat filosofian suuntaukset hahmottavat todellisuuden perustaa monesti aineen ja aineettoman kautta. Materialismin näkökulmasta todellisuus on ainetta. Fysikalismin perspektiivistä kaikki olemassa oleva on fysikaalista tai supervenioi fysikaalista. Naturalismi katsoo, että luonto käsittää kaiken, eikä mitään sen ulkopuolista ole, kun taas idealismin sieluttava käsitys katsoo, että todellisuus on henkeä.

Temppeli painottaa subjektivistista, idealistista näkökulmaa, jonka mukaan todellisuuden olemassaolo riippuu tajunnasta. Vastakkaisena näkökulmana on ontologinen objektivismi ja materialismi, jonka mukaan on aina olemassa jonkinlainen todellisuus tajunnasta riippumatta. Chrysalis ei suinkaan suoraan kiistä tätä, eikä tieteitä. Päin vastoin: luonnontieteet ovat järjestelmämme suuri rakkaus, ja Temppelillä on oma kaleidoskooppinsa, eli ryhmänsä, tutkimassa tällaisia rakenteita.

Enemmän kyse on siitä, että todellisuuskäsityksessämme havaitsijan rooli on tärkeä, sillä vasta havaitsijan kautta syntyy jonkinlainen todellisuuskuva, oli havaitsija sitten elollinen tai eloton. Samalla esimerkiksi se, ettemme aisteinemme voi havainnoida jotakin, ei tarkoita, ettei se olisi olemassa. Ihmisen kyky aistia on hyvin rajoittunut.

Subjektivistisella näkökulmallamme on eniten väliä yksittäisen ihmisen elämän ja sen säätelyn kannalta. Kun ymmärtää subjektivistisen näkökulman todellisuuteen, päästään lähemmäs objektivismia: kun ihminen ymmärtää, että hänen todellisuutensa on subjektiivinen tulkinta sensorisesta palautteesta, hän voi muokata sitä, kuinka tulkitsee sensorisen palautteen. Tämä tulkinta puolestaan muokkaa hänen vuorovaikutustaan ympäristönsä kanssa.

Todellisuuden ymmärtäminen aistikeskeisyyden ja subjektivistisuuden kannalta jokapäiväisessä maallisessa elämässä on avainasia, jotta voit muuttaa itseäsi. Helppo tapa miettiä tällaisen todellisuuskäsityksen soveltamista arkielämään on vaikkapa miettiä kahden ihmisen välistä konfliktia, jossa kumpikin on täysin varma siitä, että oma kokemus on todellisempi kuin toisen. Hieman haastavampi harjoite on puolestaan tutustua kolmiulotteisuuden jälkeen tuleviin ulottuvuuksiin ja yrittää hahmottaa niitä, rajoittuneista aisteistamme huolimatta.

Kyky muokata sitä käsitystä todellisuudesta, joka koskettaa sinua itseäsi, on avain itsekehitykseen. Kun ihminen oppii hahmottamaan todellisuuden käsitteeseen liittyviä nyansseja sekä erottelemaan, kuinka suuri osa omasta todellisuudesta ja totuudesta on oman tulkinnan synnyttämää, ihminen oppii myös muotoilemaan ympärillä olevaa ja muiden ihmisten todellisuutta.