Tapahtumat ja hierarkiassa nouseminen

, ,

”Tämä yhteisö ei ole mikään läppä tai larppi, jossa voi olla korkealla tekemättä oikeasti mitään. Ei firmassakaan nousta johtajaksi pyörimällä päivät tuolilla ja ilmaantumalla pelkkiin pikkujouluihin.”

– Telea Halla

Kirjoittanut: Luminary

Kun punaviini lipui eräänä iltana Lampropteran hengessä huuliltani kutkuttelemaan luovuuden säikeitäni kultti-illanistujaisissa, tein tärkeän havainnon siitä, mikä minua on risonut tämän syksyn ja talven: Olen ollut yksi helvetin lammas.

Olen muuttunut araksi ja esittänyt pullantuoksuisen Luminaarin roolia, vaikka olen kaikkea muuta kuin kompromissinhakuinen Elovena-neitokainen. Hyvänä esimerkkinä olen vältellyt oman kulttini kokoontumisten järjestämistä, sillä olen miettinyt liiaksi sitä mitä muut haluavat. Yksi syy on ollut erityistarpeet ja vaatimukset, jotka löisivät kapuloita rattaisiin tai hintalapun kattoon asti, toinen puolestaan se, että olen pelännyt astuvani tapahtumajärjestyksestä kiinnostuneiden varpaille. Siis, omassa kultissani. Kolmanneksi väsähdin tapahtumailmoitusten yhteydessä ajoittain nouseviin purnauksiin siitä, kun osa ei pääse. Enkä nyt tarkoita sellaista pahoittelevaa ilmoitusta, vaan tilannetta, jossa kommentoinnilla ja käytöksellä uhriudutaan siitä, ettei itse pääse paikalle. Tämä puolestaan on osa suurempaa ongelmaa: Aina toisinaan ihmiset haluavat Temppelin sisäpiiriin ja lähelle minua, mutta eivät ole valmiita pistämään tossua toisen eteen – tai tekevät sen aivan auttamattoman väärin. Sen sijaan, että mietitään mitä Temppeli tarvitsee, tarjotaan sitä mikä hyödyttää itseä.

Eniten peiliinkatsomista viimeaikaisten haasteiden jäljiltä on itselläni. Illanistujaiset luonani ovat hyvä esimerkki: olen arastellut järjestää näitä pitkään aikaan, koska olen pelännyt, että muissa kaupungeissa tai maissa olevilla tulisi paha mieli. Niinpä en ole sitten järjestänyt tapaamisia ollenkaan.

Mitä helvettiä Blackthorn, oikeasti. Henkinen Luminaari-mojoni on kutistunut kuin kikkeli avantouinnilla. Jos ei ole livetapahtumia, jää toiminta enimmäkseen Discordiin – ja Chrysaliksen ei ikinä pitänyt olla mikään Discord-kultti. Päin vastoin. Ihan alkuperäinen ajatus oli, että mitään sisäpiirin kommunikaatiota ei edes tapahtuisi kirjallisesti. Rituaalimme voivat olla joskus myös virtuaalisia, mutta ensisijaisesti ne ovat fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia ja tapahtuvat täten ihmisten ollen samassa tilassa. Olen toiminut omia periaatteitani vastaan ja tehnyt sen, mistä aina tiesin, että intoni lopahtaisi, ja vetäminen muuttuisi pakkopullaksi: eli hyysännyt liikaa 50+ ihmisen tarvetta yksityiskohtaisella tasolla, ja joutunut pelkäämään mikä on sanktio minulle, jos en anna kaikille kaikkea tai jos välillä järjestän jotain ihan omaksi ilokseni.

Ihan alkuperäinen ajatus oli, että mitään sisäpiirin kommunikaatiota ei edes tapahtuisi kirjallisesti.

Pikkuisen nyt fail minulta. Minä en ole tuo ihminen. Minä tiedän mitä minä haluan ja osaan kyllä kommunikoida sen ja olla myötäilemättä myötäilyn vuoksi.

Koska Chrysaliksen Temppeli nojaa voimakkaasti ajatukseen kehityksestä ja nopeatempoisesta etenemisestä, jossa laastari revitään kerralla kitkuttelun sijasta, ei Temppeli ole paikka, jossa mennään hitaimpien mukaan. Jos olisin halunnut luoda sellaisen seuran, jossa aivan jokaisen erityistarpeet ja asuinpaikka otetaan huomioon, olisin perustanut jonkun fukken Pörröisen Pehmeät Perhoset Ry:n. Mutta formaattimme on kultti. Ja siis, tottakai minulle on tärkeää resurssien ja jaksamisen mukaan huomioida koko porukka, koska olisi ikävä olla tekemättä niin ja tottakai sitä haluaa olla yksinkertaisesti ”decent human-being”, mutta samalla meitä on niin monta, että ei vaan ole realistista esimerkiksi saada joka kerta jokaista paikalle. Teleat ovat tottakai poikkeus, ja teen parhaani saadakseni heidät kohtuudella kannustettua tapahtumiin. Mutta siinäkin on rajansa. Minun ideaalini olisi tavata vähintään kerran kuukaudessa, mikä nopeasti on haaste muualla asuville. Mutta jos energiani palaa siihen, että pelkään mitä muut ajattelevat, jos järjestän oman seurani kokoontumisen, on se hidaste kehitykselle. Ei siinä ole yhtään mitään järkeä. Ratkaisu? No helvetti, lakkaan tekemästä niin. Niin simppeliä se on.

Kannan toki vastuun siitäkin, että Temppelin tapahtumat herättävät pelkoa ulosjäämisestä. Hei, ovathan ne oikeasti aika hiton päheitä bileitä! Näin uniikin, voimauttavan ja toisiaan kannustavan yhteisön voima tuntuu hurmaavalta, ja niin sen olen myös tarkoittanut. Minä haluan, että FOMO tuntuu luissa ja ytimissä.

Miksi sitten?

Koska FOMO mittaa sitä, kuinka hyvin olet omaksunut Chrysalidin mentaliteetin: ratkaisukeskeisyyden.

Ja nyt päästään ”Rakkaan Luminaarinne” koleampiin puoliin. Tai no, Parthenokseni sanoisi, että tämä on pikemminkin pragmaattista. Mutta koska kukkaset, hatut ja mutrusuut, voisi joku kokea  katsomukseni varmaan hivenen ikäväksi. Sydämeni itkee verta. Joka tapauksessa: FOMO erottelee jyvät akanoista. Pelko ulkopuoliseksi jäämisestä on voimakas ja käynnistää meissä monenlaisia sisäisiä myllerryksiä. Se, miten reagoimme ja toimimme, mittaa hyvin paljolti sitä, missä vaiheessa menemme ja olemmeko valmiita.

Ratkaisuja on muutamanlaisia:

  1. Henkilö toteaa, että höh, onpas kurjaa kun ei pääse, ja parempi onni ensi kerralla.
  2. Henkilö tekee suunnitelman siitä, miten pääsee mukaan. Hän soittaa ystävälle ja pyytää matkarahat lainaksi. Hän kysyy kyytiä. Hän tiedustelee voisiko jäädä jonkun Chrysalidin luo yöksi. TAI hän kääntääkin homman toisin päin ja järjestää jotakin itseään lähellä, kutsuen Temppelin edustuksen paikalle.
  3. Henkilö on erityisen hardcore ja muuttaa lähelle Temppelin sydäntä, jotta voi osallistua aika lailla kaikkeen. (Luon vilkaisun Archoniin!)
  4. Henkilö puhuu rakentavasti tunteistaan ja johdattelee tilanteen siten, että voi tulla kuulluksi ilman, että kuitenkaan repii muita alas tai estää heitä osallistumasta. Kenties hän jopa toivottaa muille hauskaa tapahtumaa!
  5. Henkilö nostaa äläkän kertoen kovaan ääneen miten on kurjaa kun kaikki tapahtumat ovat paikassa X tai miten ei kyllä ole valmis maksamaan mistään tapahtumista ja miten ei koskaan tule pääsemään niihin usein ja käyttää aikaa perustellakseen sitä, miksi priorisoi rahansa tai aikansa nyt muuhun kuin Temppeliin. Sen jälkeen koko yhteisö iloitsemisen sijaan keskittyy hetkeksi kiusaantuneena tuntemaan paskaa oloa ja syyllisyyttä siitä, että kehtaavatkin mennä pitämään hauskaa, joten sitten lovebombing raikuu, ja negaperseilyn palkkiona on huomiota ja paijailua. Ratkaisuehdotuksiin sanotaan ”Mutku-”. Sitten tapahtumaa koskeviin päivityksiin heitellään negatiivisuutta huokuvia heittoja tai suruhymiöitä. ”Huoh… ehkä minäkin joskus…”

Oikeastaan kaikki muut paitsi viides kohta ovat siedettäviä. Chrysalidilta odotetaan ratkaisukeskeisyyttä. Eli mikäli hänellä on ongelma, hän lähtee ratkaisemaan sitä eikä ulisemaan ja tekemään ongelmastaan nyt koko Temppelin ongelmaa ilman aikeita hoitaa omaa osuuttaan. Tuen ja avun pyytäminen on eri asia. Chrysalidi, joka voimakkaankin FOMOn iskiessä saa käännettyä tilanteen hyödykseen, peittoaa (yleensä aika hiton triviaalit) haasteensa ja osoittaa itsensä ylittämistä, on erittäin kunnioitettava taho!

 FOMO mittaa sitä, kuinka hyvin olet omaksunut Chrysalidin mentaliteetin: ratkaisukeskeisyyden.

Joitakin kunniakoodeja ja poikkeuksia mielestäni on. Esimerkiksi jonkin asian omistajuutta kannatteleva henkilö ei mielestäni saa jäädä pois oman reviirinsä asiasta. Esimerkiksi mikäli Sanankantajien Demarkhos ei pääse Sanankantajien Fylen tapaamiseen (=markkinointitiimin tiiminjohtaja ei pääse markkinointitiimin kokoukseen), silloin ei kokousta minusta järjestetä. Mikäli esiintyjä ei pääse esitykseensä, ei esitystä tietenkään järjestetä. Tai virallisessa Temppelin tapahtumassa olisi hyvä olla paikalla edes osa johtoa. Eikä Temppelin nimissä järjestetä tapahtumia kommunikoimatta siitä ensin johtoportaalle. Vaikka olisit kuinka Hesburger-fani, et voi mennä ottamaan Hesburgerin nimeä ja keräämään porukkaa bileisiisi väittäen niitä virallisiksi Hese-bileiksi kysymättä ensin brändin omistajan lupaa.

Kun järjestämme eventin, joko tulet paikalle tai et tule. Yksinkertaista. Et mene keikkajärjestäjillekään uhriutumaan, että mutta kun sinä et nyt pääse tai että kun sinulla ei ole sopivia kenkiä. Se, että sinulla on suora puheyhteys Temppelin johtoon ei tarkoita, että Temppelin johto on hyvänpäivän kaverisi, jonka kuuluu järjestää ilmaiseksi maailmankiertueita, joissa Temppeli tulee juuri sinun kotikaupunkiisi. Etenkin, jos et ole laittamassa penniäkään sen eteen, vaan seuraava kitinän aihe onkin raha. Kaikki tänne minulle ilmaiseksi, koska muuten nostan shown ja teen muille pahan mielen angstaamalla.

Ei se murmelit nyt vaan mene näin. Ei minun kultissani.

Ja eilen se jotenkin iski kasvoja päin. Että vittu tätähän mä halusin koko ajan. Tapahtumia mahtavassa seurassa, tehden yhteisiä rituaaleja! En käyttää aikaani puhuen siitä onko jollain issueita vaikka kulttihierarkian kanssa. Ethän sinä liity koirayhdistykseenkään, jos sinulla on ongelmia koiran pitämisen kanssa.

”Kun järjestämme eventin, joko tulet paikalle tai et tule. Yksinkertaista.”

Tapahtumiin saapuminen on todella helppo ja hyvä keino osoittaa omistautumista. Tuntuu, että se ei aina ihan mene jakeluun, vaan odotetaan, että initiaatioita jaellaan sen perusteella, onko ihminen omasta mielestään hyvä tyyppi. Ikävä palauttaa osa maan tasalle, mutta ei. Asia, johon minulla on varsin alhainen toleranssi, on ihmisten vaatimus saada initiaatio, asemaa, valtaa ja omistajuutta Temppelistä ilman, että sitä on ansaittu. Kuten Telea Halla osuvasti sanoi: ”Tämä yhteisö ei ole mikään läppä tai larppi, jossa voi olla korkealla tekemättä oikeasti mitään. Ei firmassakaan nousta johtajaksi pyörimällä päivät tuolilla ja ilmaantumalla pelkkiin pikkujouluihin.”

Paras tapa edetä Temppelissäni on tottakai päästä lähelle minua. Myös fyysisesti, eli raahaamalla itsensä jonnekin missä nyt satun pyörimään. Sellaista se on, kun on kulttijohtaja. Se tarkoittaa, että minä valitsen, kenen haluan tekevän duunia luomukseni parissa. Hyvä uutinen on, että minua ei kauheasti liikuta, tapaammeko Huittisten perämetsässä vai Pasilan Triplassa – kunhan tapaamme. Huonona uutisena bullshit-tutkani on myös kohtalaisen voimakas, ja näen kivuliaan tarkasti epäpuhtaat tarkoitusperät, vaikken niitä aina pointtaisikaan ääneen. Teleaksi pääsemiseen ei riitä se, että toteutat sitä mitä sinun oma perseesi kaipaa. Kun kiitäjäkuningattaresi on Lamproptera-Trogonoptera-Actias, ei hänen intressiensä mukaista valitettavasti ole palkita siitä, että sinä voitit itsesi jossakin, jos initioimisesi muutoin toisi Temppelille lähinnä lisäkuormaa ja vitutusta. Hei hienoa, että menit lenkille – seuraavaksi voisit vaikka lenkkeillä tiesi tapahtumiimme.

Ihan myös tapahtumien ulkopuolella, joskus kandidaatit hanakasti vaativat asioita oman makunsa mukaisesti ja kun kieltäydyn, he vetoavat siihen, että haluavat tehdä jotakin minun kanssani ja että haluavat todistaa itsensä minulle. Mutta eihän tässä ole siitä kyse. Se, että haluaa tehdä jotain minun kanssani ei tarkoita, että se pelkkä haluaminen on minulle jotenkin arvokasta – jos toimitettava asia on jotain, mitä minä en halua. Kiusallisimpia ovat tilanteet, joissa kokonaisia suunnitelmia on tehty kommunikoimatta niistä, ja sitten ihmetellään kun en ilahdu. En ole ihan varma, missä vaiheessa on unohtunut sellainen pieni sosiaalinen etiketti, että yleensä toiselta kysytään ensin ennen kuin tungetaan omaa lusikkaa närppimään tämän soppaa. Se, että annat Temppelille sitä mitä sinä itse tarvitset, ei ole oikea tapa lähestyä asiaa. Se on vähän sama kuin saamani deittikutsut, joissa toinen kertoo, että ”Minä ansaitsen saada nyt sinulta pillua, koska manguin sinut treffeille kanssani väsytystaktiikalla ja ostin sinulle hodarin.” No vittu jee.

”Se, että annat Temppelille sitä mitä sinä itse tarvitset, ei ole oikea tapa lähestyä asiaa. Se on vähän sama kuin saamani deittikutsut, joissa toinen kertoo, että ”Minä ansaitsen saada nyt sinulta pillua, koska manguin sinut treffeille kanssani väsytystaktiikalla ja ostin sinulle hodarin.” Vittu jee.

Chrysaliksen Temppeli ei pakota kovinkaan moneen asiaan. Chrysalidi voi hengailla ja vedellä nachoja kulhosta bileissä vapaasti ja kiillottaa omaa ahteriaan päheällä mekolla, jonka on hankkinut Lampropteran bileisiin. Se ei vaadi oikeastaan mitään muuta kuin sen, että raahaa sen kiillotettavan kapistuksensa paikan päälle. Ja jos nyt ihan suoraan sanotaan, minua ei edes kiinnosta se mitä sinulla on päälläsi. Itsehän preferoisin, että jatkot tapahtuisivat alasti, koska miksi ei. Niin kauan, kun noudatat rituaalien pukukoodia, olen ihan onnellinen. Pukeutuminen kaleidoskooppiseremonioihin on enemmän sinua itseäsi varten, ei minua. Sillä ei osteta itselleen initiaatiota, joten siitä ei kannata stressata.

Ja hei. Onnibussilla reissaat parilla eurolla Suomen sisällä. Tänä päivänä matkustamisen ”kallius” mantereen puolella ei nyt vaan ole kovin järkevä argumentti. Turusta tulisi tammikuussa bussia Helsinkiin eurolla.

Jos tuntuu, että tämä kirjoitus koskee nyt juuri sinua, niin hei, voi hyvin olla! Jos tunnistat itsesi siitä, sitten ainakin sinun todellisuudessasi olet varmaan tehnyt jotain kirjoituksessa mainittua. Mutta et ole ainoa, eikä se tarkoita, että nyt kaikki vihaavat sinua ja joudut nurkkaan häpeämään. Tämä on havaintojeni mukaan suhteellisen yleinen käytösmalli tietyntyyppisissä (oikeasti ihan hyvissäkin) piireissä, joissa särkyneet ja vähän huteralla pohjalla olevat ihmiset kerääntyvät yhteen. Se ei tarkoita silti sitä, että aion hyväksyä sen osaksi Chrysaliksen kulttuuria. Jos siis tulee jokin suunnaton tarve selitellä serverillä, että mutta kun minä opiskelen ja on vähän tiukkaa ja mutku mutku mutku ei aina vaan voi ja minähän haluan syödäkin joskus, säästä aikaasi. Ymmärrän oikein hyvin, että joskus on realiteetteja. Minua ei siis kiinnosta saada jonkinlaista privasadetta, jossa ihmiset selittelevät sitä, kun eivät ole olleet aivan jokaisissa kissanristiäisissämme. Se ei ole pointti.

Mikä minun pointtini sitten on?

Minun pointtini on, että en aio antaa turhan marmatuksen enää vaikuttaa itseeni. Aion jatkossa järjestää enemmän livetapaamisia niin kuin Temppelin alkuaikoina. Mikäli kaikki eivät pääse, kurja juttu. Mutta samalla uskon vakaasti, että usein saapuminen on järjestettävissä oleva prioriteettikysymys.

Omalta osaltani pyydän anteeksi, että olette saaneet vetelän kaurapuuroversion minusta jonkin aikaa. Se saa loppua nyt. Jatkossa opastan suoremmin siitä mitä haluan – ja mitä en halua.

Näin olen puhunut, näin olen päättänyt: Päätös – tule todeksi! Kunnia Chrysalikselle.

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *